2.4.2017

Missä luvattu aikainen kevät ?

Lämpötila sahaa, ylös ja alas. Samoin sää aurinkoisesta, vesisateen kautta räntään ja silkkaan lumeen.
Palstalla olisi paljon tekemistä, joka vaatisi kuivan maan. Nyt joka askeleesta jää märkään pintaan selkeät jäljet.

Kasvihuonekin vaatisi kennolevyjen uusimista. Vanhat ovatkin palvelleet jo 12 vuotta ja niiden valon läpäisy kyky on lähes olematon. Raesateet ovat lisäksi saaneet kennoihin pieniä reikiä joiden kautta päässyt kosteus on tehnyt sen, että levyjen pääväri on lähinnä vihertävän ruskea.

Lähes kaikki kylvöt ovat vielä tekemättä. Hieman chilejä,omiin tarpeisiin on kasvamassa sekä viime vuotisista oman sadon siemenistä lisättyjä mustasilmäsusannoja (Thunbergia).

Maaliskuussa käydessäni Luxenbourgissa, kevät oli jo siellä pitkällä. Omalla palstalla lumikellojen kukinnasta saa vain haaviella.
lumikelloja 4.3.17 (Galanthus nivalis) 


Murattikin aloittanut jo keväisen kasvun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti